"Me siivoojat teemme paljon yhteistyötä muun muassa vahtimestareiden kanssa", kertoo siivooja Elena Hämäläinen. "Keskustelemme tilojen varauksista ja tilojen siivoamisesta, jotta kaikki sujuu mutkattomasti."
”Parasta työssäni on itse työ. Pidän siivoamisesta. Minulle tulee hyvä mieli, jos ehdimme siivota Kouvolatalon henkilökunnan taukohuoneen ensimmäisenä aamulla. Silloin työkaverit pääsevät puhtaaseen keittiöön tauolle. Pieni, mutta hyvä teko työkavereille heti aamusta.
Olen työskennellyt kaupungilla yli kahdeksan vuotta. Viimeiset kolme vuotta täällä Kouvolatalossa. Kouvolatalo on hieno ja kaunis paikka, vaikka aluksi minä aina eksyin taloon, mutta nyt sen käytävät ja huoneet ovat tulleet tutuiksi. Olemme töissä arkisin ja välillä viikonloppuisin. Työhön kuuluu ylläpitosiivousta sekä perussiivousta. Siivoamme muun muassa toimistot, yleiset tilat ja musiikkiopiston luokat. Musiikkiopiston luokat voi siivota päiväsaikaan, sillä opetus painottuu iltaan. Usein iltapäivisin suunnittelemme seuraavan päivän aikataulua, jotta saamme työmme tehtyä niin, että tilat on siivottu ennen niiden käyttöä, emmekä ole tiellä tai tupsahda johonkin tilaan kesken tapahtuman.
Minusta tämä hyvä työpaikka, sillä jokainen työntekijä on ystävällinen ja auttavainen. Minäkin haluan aina auttaa työkaveria, jos jotakin on. Me siivoojat teemme paljon yhteistyötä muun muassa vahtimestareiden kanssa. Keskustelemme tilojen varauksista ja tilojen siivoamisesta, jotta kaikki sujuu mutkattomasti.
Välillä viikonloppuvuoroissa sattuu ja tapahtuu. Etenkin yksi sunnuntaiaamu on jäänyt mieleen. En muista, minkä vuoden Taikapäivät olivat kyseessä, mutta olin silloin viikonloppuvuorossa. Tulin töihin kuudelta aamulla. Minua välillä jännittää olla yksin pimeässä, isossa talossa ja juuri tuona sunnuntaiaamuna Kouvolatalo oli kaikkea sitä. Siivosin Simelius-salia, kun aloin kuulla omituisia ääniä. Olin varma, että joku viikonloppujuhlija on eksynyt Kouvolatalolle. Sydämeni pamppaili, kun paikallistin äänen takahuoneeseen, jota kohti lähdin kävelemään. Huusin, että kuka siellä, mutta en saanut vastausta. Rapina kuitenkin jatkui.
Koputin takahuoneen ovea ja kysyin uudelleen, kuka siellä on. Uhkasin soittaa poliisit, jos en saa vastausta. Vastausta ei kuulunut. Pohdin, voisiko siellä olla joku, joka tarvitsee apua. Vedin syvään henkeä ja avasin oven. Olin varautunut pahimpaan. Huone olikin täynnä toinen toistaan kauniinpia papukaijoja, jotka olivat ilmeisesti heräilleet aiheuttamaani kolinaan ja olivat sitten höpötelleet keskenään. Minäkin yritin puhua heille, mutta eivät linnut vastanneet. Nappasin kuitenkin kuvan muistoksi, sillä tämän työaamun muistan varmasti aina.”
Elena Hämäläinen, siivooja, Kouvolatalo